Kun pelko ajaa eteen päin

Pelko on ollut minulle tuttu asia, jopa ystävään verrattava, viimeisen pari vuotta. Luulin jokaista vastaan tulevaa uutta pelkoa pahimmaksi, kunnes kohtasin aina uuden ja pahemman. Pelkoja ovat olleet epäonnistuminen, koko ulkomaailma ja ihmiset, jotka ovat kotini seinien ulkopuolella kuin myös kuoleminen. Vaikka olen vasta 21-vuotias, olen jo monesti ajatellut, ettei minun kannata enää mitään yrittää ja kaiken olevan jo liian myöhäistä. Monen kuopan ja nousun jälkeen ymmärrän, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Ei koskaan.

"When life gives you lemon, you make soda." Niin. Minun sitruunani on syövän esiaste. Olin tänään lääkärissä koepaloja varten ja nyt sitten vain odotellaan tuloksia postista. Luulen ja toivon sen parantuneen, en varmaan olisi näinkään kovassa kunnossa jos se olisi syöväksi asti edennyt.

Mutta millaisen limsan teen sitruunastani? Varmaankin hyvin liikunnallisen ja kunnianhimoisen. Tai oli se lajia mitä tahansa, tahdon elää ja toteuttaa unelmiani.

Olen jo pari vuotta elänyt puolivarman faktan kanssa, etten tule koskaan saamaan lapsia. Sen tarkemmin en asiaa avaa eikä se ole sen enempää kiveen kirjoitettua kuin mikään muukaan asia tässä maailmassa. Aluksi olin vihainen, miksi minä? Sitten surullinen, olen epäonnistunut eikä minulla ole virkaa tässä maailmassa. Siihen ei kai koskaan totu, mutta sen kanssa on vain opittava elämään. Tein siis sitruunastani limsan ja päätin rakentaa elämääni toisella tavalla eli repimällä itseni salille ja asettamalla tavoitteen kisalavalle. Vaikken koskaan pääsisikään sinne asti, on minulla nyt kuitenkin jokin suunta mitä kohti tepastella.

Mutta entäs se pelko? Pelko on joko lamauttavaa tai eteenpäin vievää. Minulla nämä kaikki asiat olivat kauan täysin lamauttavia, mutta olen kääntynyt ne eteenpäin vieviksi. Kun tuntuu, etten pysty kävelemään kotini ovesta pihalle, lähden vaikka lenkille tai salille ruuhka-aikana polkemaan kuntopyörää, vain näyttääkseni itselleni, että pystyn siihen. Tai vaikka salilla kokeilen jotain pelottavaa/inhottavaa liikettä/laitetta, tarpeeksi monen yrityksen jälkeen olen aina huomannut pitäväni siitä. Esimerkkejä olisi ympäröivästä maailmasta miljoonia.

Entä mitä jos kuolen puolen vuoden päästä ja kaikki onkin ollut turhaa? Matka jää pahasti kesken ja kun kerrankin alan onnistua, viedään matto kokonaan pois jalkojen alta? Sekin piti monen mutkan kautta oppia, että pahin mitä voit tehdä on lamaantua ja jättää yrittämättä.

-Anu